Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Tässä blogissa kerron Kaitlin Robertsin tarinaa, hänen urastaan, karikkoon menneestä suhteestaan, hänen ystävistään ja siitä miten paljon hän haluaa omaa lasta.
Arkisto
14.10.2007 - 11:41

Nyt ajattelin tulla kirjoittamaan viimeisen osan. Osan lopussa on sitten linkki uusille sivuilleni jossa aloitan kirjoittamaan legacyä. Mutta nyt osan pariin jonka tapahtumat sijoittuvat n. 2,5 vuotta eteenpäin edellisen osan lopusta. Älkää välittäkö jos löytyy muutami virheitä, koska kirjoitin osan kannettavalla ja nää näppäimet on vähän oudot tässä. :D

"Viimeinkin on se päivä." Kaitlin ajatteli onnellisena. "Vihdoinkin pääsen naimisiin!" "Voi Kaitlin, olet niin kaunis!" Kuului ääni takaapäin, Michelle oli tullut pihalle ja oli valmiina lähtemään.

Kevinin ja Kaitlinin häät pidettiin tässä paikassa. Paikka oli nimeltään Wedding bell park eikä ollut myöskään mikään halpa vuokrata yhdeksi päiväksi. Pian juhlaseurue saapui puistoon taksin avuin.

Vieraat asettuivat paikoilleen. Ja odottivat hääseremonian alkua. Huomatkaa, tyttö joka istuu edessä on Claire. :)

Pian alkoi soida häämarssi ja Kaikki kääntyivät katsomaan morsianta. Vihkikaaren luona Kevin ja kaasot, Michelle ja Cassiekin katselivat haltioituneena kun morsian asteli kohti alttaria.

Claire oli ylpeä itsestään kun oli saanut tehtäväkseen olla morisusneitona kummitätinsä häissä. Tyttö katseli ylpeänä ympärilleen mutta oli hiukan pettynyt kun näki isänsä melkein nukkuvan penkeillä.

"Kevin Roberts, tahdotko ottaa Kaitlin Carlssonin puolisoksesi?" Kuului papin ääni sanovan. "Tahdon." "Kaitlin Carlsson, tahdotko ottaa Kevin Robertsin puolisoksesi?" "Tahdon." Vastasi Kaitlin kyynelten keskeltä. "Kevin, voitte suudella morsianta." Sanoi pappi ja pian uudelleen vihityn parin huulet painautuivat toisiaan vasten. Aplodit raikasivat kun hääpari siirtyi pois vihkikaarelta.

Myös Tohtori Diana oli kutsuttu häihin tosin hän myöhstyi tunnin.

Hääpari siirtyi tanssimaan häävalssialehtipuiden varjoon.

Samaan aikaan Cassie ja Claire tanssivat kaksistaan kun ei kummallakaan heistä ollut miestä.

Michelle ja Sean olivat tanssimassa mutta samalla Sean myös helli avovaimonsa vatsaa. "Mitä mieltä Michelle olisit jos toteuttaisimme nyt suunnitelmamme?"....

Pian vieraat kutsuttiin takaisin paikoilleen kun oli uuden vihkimisen aika. Michelle ja Sean olivat päättäneet mennä naimisiin! Kun vihkivalat oli luettu ja tahdon sanottu oli aika lähteä kohti kotia.

Kun taksi toi heidät pihalle olivat kaikki jo siirtymässä sisätilohin kun Michelle kirkaisi: "SEEEAAAN! Nyt se syntyy!" Siinä samassa ryntäsivät Seani ja Kaitlin paikalle...

Pian Michellen käsivarsilla oli pieni tyttövauva. Sean ja Michelle päättivät antaa tytölle nimeksi Melanie.

Seuraavana päivänä Cassie oli muuttanut omaan taloon ja ostanut koiran itselleen. Tämän hauvelin nimi oli Maks.

Cassie kiitteli kovasti poliisi-ystäväänsä Siiriä joka oli myynyt maksin hänelle halvalla.

Sean oli onnellinen kun oli mukana Melanien elämässä aivan tämän elämän ensimmäisistä minuuteista saakka.

Kaitlin ja Kevin olivat kovasti yrittäneet saada lasta, mutta Kaitlin ei vain tullut raskaaksi. Niinpä he olivat päättäneet adoptoida lapsen. He saivatkin pienen afrikkalais-tytön joka oli nimeltään Zahara.

Kevin hoiti innostuneena lastaan. Häntä ei haitannut vaikkei lapsi ollutkaan biologisesti hiedän. Zahara oli silti hänen tyttärensä.

Samallaa kun Claire kasvoi oli hänen ollut aika aloittaa koulunläynti. Claire olikin oikein reipas ja tunnollinen oppilas.

Yhtenä päivänä tapahtui kuitenkin jotain ihmeellistä, Kaitlinin masu oli kasvanut ja hän tajusi että oli raskaana. (Tämä tuli mullekkin ihan yllätyksenä! Se ei kyllä missään vaiheessa tullut raskaaksi vaikka ne kuinka yritti! Mutta kiva juttu ku tuli. :))

Claire oli innoissaan Kaitlinin tulevasta lapsesta. Claire viettikin useat illat Kaitlinin kanssa puhuen tämän masulle.

Useiden onnellisten kuukausien jälkeen oli Kaitlinin synnytyksen aika. Hän kiljui ja huusi useita tunteja...

...niin kauan kunnes hän piti sylissään lastaan jotak katsoi onnellisena kyynelten keskeltö silmiin. Kevin ja Kaitlin päättivät antaa tyttärelleen nimeksi Stephanie.

Tässä tämän talon asukit onnelisina. :)

Robertsin perhe: Kaitlin ja Kevin sekä perheen tyttäret Stephanie ja Zahara.

Carterin perhe: Sean ja Michelle sekä perheen tyttäret Claire-Elisabeth, iloinen koululainen sekä perheen kuopus, Melanie.

Kaitlin rakasti todella molempia tyttäriiän ja eli nyt elämänsä onnellisinta aikaa.

"Viimeinkin minulla on kaikki mistä olen aina haaveillut, puoliso, lapsia, talo ja tärkeitä ystäviä." Kaitlin ajatteli ikionnellisena.

 

Tähän päättyi Kaitlinin tarina. Täällä aloitan uutta legacyä Stormeista, ensiviikonloppuna varmaan pääsen aloittelemaan kirjoitusta. Kiitos kaikille lukijoille! :)

 

Marigold kirjoitti 14.10.2007 - 12:11
Harmi, kun loppui, mutta hyvä lopetus. :) Tämä tarina oli todella hyvä! Kiva päästä lukemaan uutta legacyasi. ^^
Nanna kirjoitti 14.10.2007 - 13:25
Oli hyvä loppu <3 Ihana tarina on ollut koko ajan. Hoppas pääsemme pian lukemaan legacyäsi :D
Vesipisara kirjoitti 14.10.2007 - 19:17
Iih, mikä loppu! Tämä osa oli ihana ja niin loppumainen ;D
Vesipisara kirjoitti 14.10.2007 - 19:17
Iih, mikä loppu! Tämä osa oli ihana ja niin loppumainen ;D
Caramelli kirjoitti 14.10.2007 - 19:56
Aww... Mikä loppu. Aina kaikissa tarinoissa on onnellinen loppu. Tuntuu siltä et tää tarina jatkuis ja jatkuis. :) Meenpä tästä lukemaan legacyasi
Charlotte kirjoitti 15.10.2007 - 19:31
Todella ihana loppu!Hyvä että teet legasyn:)
Lishse kirjoitti 19.10.2007 - 18:41
Kiva lopetusosa. :)
Nicole kirjoitti 20.10.2007 - 19:37
Melkein aloin itkeä, kun tämä(kin) tarina loppui. Onneksi sentään onnellisesti. Ihanaa, toivottavasti vielä joskus teet yhtä ihanan tarinan kuin tämä. Legacy nyt on aina legacy, mutta voi sekin ihana olla toki, ei sillä. Ihana loppu, onnellinen <3
Frankie kirjoitti 22.10.2007 - 15:31
Onnellinen loppu..<3 Itse en kyllä aina harrasta sellaisia mutta.. ;D No hyvä lopetusosa, oletan että saisin nyt linkittää Stormit kun tarinasi loppuu ja uusi alkaa...? Sopiihan se? Taidan jo valmiiksi linkittää mutta sano jos tulee jotain :)
Henny kirjoitti 26.10.2007 - 22:29
Ihana vika :.( osa! No alan vrmaan seurailemaan legacyasi!
eowen kirjoitti 01.11.2007 - 20:22
Se oli siinä sitten <3 Mutta hyvä se oli! Minulta muuten ilmestyi vihdoin ja viimein osa 2 NamulanUAK:kiin
Dantzu kirjoitti 02.12.2007 - 14:26
APUA! Kun viimeksi kävin millään vuodatuksen sivulla, tämä ei ollut alkanut. Nyt kun kävin, tämä oli jo loppunut. No, oli kivaa lukemista. Itsekin vihdoin jaksan kirjoittaa blogiini.
buy google plus one kirjoitti 18.11.2011 - 09:56
I thank the author of this beautiful message. It's a great read for me to admit that you are one of the best blogs saw.Thanks bloggers to publish this article informative. Your blog is very informative. However, it is very difficult, but the task of the position and experience to serve and teach me, and that process easier and manageable.
ladders kirjoitti 23.11.2011 - 07:58
I am in practice, to use the Internet, and I enjoy a lot, so I know about blogs. Well ... around all blog entries online do not have much originality, which I found on the yours.Just keep up to date useful information so that readers like me to come back again and again.
Affordable SEO kirjoitti 09.12.2011 - 07:56
Visit to research my definition essays on various blogs. I have found your blog very useful. It really is a beautiful and useful piece of information. Thank you for the article and a source of inspiration. I love the work went into making the post. Content, keep up the good work will be sure to tell friends about my blog.
send gifts to pakistan kirjoitti 07.01.2012 - 07:43
Votre blog est très instructive. Cependant, il est en difficile, mais la monitor de la position et L'experience pour servir et Enseigne-Moi de Traiter et de rendre plus facile et Gérable. Je Remercie L auteur de ce Beau message. C'est une excellent lecture pour moi D' Admettre que vous êtes L saw ' un Meilleurs blogger, je Blogs.Dank casting publient cet article informative.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
pohjat
osat

ANTEEKSI! En saanut näitä paremmin!! :D                                          1                 8                            2                 9                       3                10                                             4                11                              5                12                             6                13                              7

muiden tarinat&legacyt

Omani:                                                           Legacy Towsend (jäi kesken)                                             Legacyt:                                                     Smith                                    Jahkola                                                             Diffley                                       Rucshold                                      Haapalahti                                   Hentonen                                       Punahelmi                                                       Rodriques                                            Elric                                                           Laakso                                           Shadow                                         Longoria                                            Hill

Tarinat:                                          Miegro                                          Namula                                                NamulanUAK                                               Tuppurainen                                 Mäkelä                                            Aquamarine                                                                  Daniellen tarina                                           Elämää, ystävyyttä ja rakkautta                                                                   Sheilan elämää                                              Käsi kädessä

muuta

Korvaavat:                                Silmät                                                 Ihot                                        Huulipunat

Meikit:                                    Siluettasims                                                 Peggysims

Hiukset:                                   Rosesims                                            Peggysims

Vaatteet:                                 Siluettasims                                            Pronupsims                            Stylistsims

Kalusteet:                                Simsquirts                                 Sims in Paris