sunnuntai, 14. lokakuu 2007

Onnellinen loppu.

Nyt ajattelin tulla kirjoittamaan viimeisen osan. Osan lopussa on sitten linkki uusille sivuilleni jossa aloitan kirjoittamaan legacyä. Mutta nyt osan pariin jonka tapahtumat sijoittuvat n. 2,5 vuotta eteenpäin edellisen osan lopusta. Älkää välittäkö jos löytyy muutami virheitä, koska kirjoitin osan kannettavalla ja nää näppäimet on vähän oudot tässä. :D

969459.jpg

"Viimeinkin on se päivä." Kaitlin ajatteli onnellisena. "Vihdoinkin pääsen naimisiin!" "Voi Kaitlin, olet niin kaunis!" Kuului ääni takaapäin, Michelle oli tullut pihalle ja oli valmiina lähtemään.

969487.jpg

Kevinin ja Kaitlinin häät pidettiin tässä paikassa. Paikka oli nimeltään Wedding bell park eikä ollut myöskään mikään halpa vuokrata yhdeksi päiväksi. Pian juhlaseurue saapui puistoon taksin avuin.

969472.jpg

Vieraat asettuivat paikoilleen. Ja odottivat hääseremonian alkua. Huomatkaa, tyttö joka istuu edessä on Claire. :)

969458.jpg

Pian alkoi soida häämarssi ja Kaikki kääntyivät katsomaan morsianta. Vihkikaaren luona Kevin ja kaasot, Michelle ja Cassiekin katselivat haltioituneena kun morsian asteli kohti alttaria.

969481.jpg

Claire oli ylpeä itsestään kun oli saanut tehtäväkseen olla morisusneitona kummitätinsä häissä. Tyttö katseli ylpeänä ympärilleen mutta oli hiukan pettynyt kun näki isänsä melkein nukkuvan penkeillä.

969483.jpg

"Kevin Roberts, tahdotko ottaa Kaitlin Carlssonin puolisoksesi?" Kuului papin ääni sanovan. "Tahdon." "Kaitlin Carlsson, tahdotko ottaa Kevin Robertsin puolisoksesi?" "Tahdon." Vastasi Kaitlin kyynelten keskeltä. "Kevin, voitte suudella morsianta." Sanoi pappi ja pian uudelleen vihityn parin huulet painautuivat toisiaan vasten. Aplodit raikasivat kun hääpari siirtyi pois vihkikaarelta.

969479.jpg

Myös Tohtori Diana oli kutsuttu häihin tosin hän myöhstyi tunnin.

969496.jpg

Hääpari siirtyi tanssimaan häävalssialehtipuiden varjoon.

969466.jpg

Samaan aikaan Cassie ja Claire tanssivat kaksistaan kun ei kummallakaan heistä ollut miestä.

969474.jpg

Michelle ja Sean olivat tanssimassa mutta samalla Sean myös helli avovaimonsa vatsaa. "Mitä mieltä Michelle olisit jos toteuttaisimme nyt suunnitelmamme?"....

969464.jpg

Pian vieraat kutsuttiin takaisin paikoilleen kun oli uuden vihkimisen aika. Michelle ja Sean olivat päättäneet mennä naimisiin! Kun vihkivalat oli luettu ja tahdon sanottu oli aika lähteä kohti kotia.

969495.jpg

Kun taksi toi heidät pihalle olivat kaikki jo siirtymässä sisätilohin kun Michelle kirkaisi: "SEEEAAAN! Nyt se syntyy!" Siinä samassa ryntäsivät Seani ja Kaitlin paikalle...

969488.jpg

Pian Michellen käsivarsilla oli pieni tyttövauva. Sean ja Michelle päättivät antaa tytölle nimeksi Melanie.

969498.jpg

Seuraavana päivänä Cassie oli muuttanut omaan taloon ja ostanut koiran itselleen. Tämän hauvelin nimi oli Maks.

969499.jpg

Cassie kiitteli kovasti poliisi-ystäväänsä Siiriä joka oli myynyt maksin hänelle halvalla.

969468.jpg

Sean oli onnellinen kun oli mukana Melanien elämässä aivan tämän elämän ensimmäisistä minuuteista saakka.

969477.jpg

Kaitlin ja Kevin olivat kovasti yrittäneet saada lasta, mutta Kaitlin ei vain tullut raskaaksi. Niinpä he olivat päättäneet adoptoida lapsen. He saivatkin pienen afrikkalais-tytön joka oli nimeltään Zahara.

969478.jpg

Kevin hoiti innostuneena lastaan. Häntä ei haitannut vaikkei lapsi ollutkaan biologisesti hiedän. Zahara oli silti hänen tyttärensä.

969484.jpg

Samallaa kun Claire kasvoi oli hänen ollut aika aloittaa koulunläynti. Claire olikin oikein reipas ja tunnollinen oppilas.

969462.jpg

Yhtenä päivänä tapahtui kuitenkin jotain ihmeellistä, Kaitlinin masu oli kasvanut ja hän tajusi että oli raskaana. (Tämä tuli mullekkin ihan yllätyksenä! Se ei kyllä missään vaiheessa tullut raskaaksi vaikka ne kuinka yritti! Mutta kiva juttu ku tuli. :))

969467.jpg

Claire oli innoissaan Kaitlinin tulevasta lapsesta. Claire viettikin useat illat Kaitlinin kanssa puhuen tämän masulle.

969489.jpg

Useiden onnellisten kuukausien jälkeen oli Kaitlinin synnytyksen aika. Hän kiljui ja huusi useita tunteja...

969494.jpg

...niin kauan kunnes hän piti sylissään lastaan jotak katsoi onnellisena kyynelten keskeltö silmiin. Kevin ja Kaitlin päättivät antaa tyttärelleen nimeksi Stephanie.

969480.jpg

Tässä tämän talon asukit onnelisina. :)

969485.jpg

Robertsin perhe: Kaitlin ja Kevin sekä perheen tyttäret Stephanie ja Zahara.

969492.jpg

Carterin perhe: Sean ja Michelle sekä perheen tyttäret Claire-Elisabeth, iloinen koululainen sekä perheen kuopus, Melanie.

969486.jpg

Kaitlin rakasti todella molempia tyttäriiän ja eli nyt elämänsä onnellisinta aikaa.

969455.jpg

"Viimeinkin minulla on kaikki mistä olen aina haaveillut, puoliso, lapsia, talo ja tärkeitä ystäviä." Kaitlin ajatteli ikionnellisena.

 

Tähän päättyi Kaitlinin tarina. Täällä aloitan uutta legacyä Stormeista, ensiviikonloppuna varmaan pääsen aloittelemaan kirjoitusta. Kiitos kaikille lukijoille! :)

 

lauantai, 6. lokakuu 2007

Kohti onnellista loppua?

Käykää lukemassa ensin osa 11, koska kirjoitin nämät osat aivan peräkkäin.

959679.jpg

Tällainen tyttö Clairesta oli kasvanut.

959683.jpg959678.jpg

Michelle häärikin onnellisena esikoisensa kimpussa ja opetti tälle ahkerasti puhumisen, kävelyn ja pottailun saloja. Pian tyttö taitoikin jo edellämainitut taidot. Michelle oli päättänyt kutsua Seanin kylään ja antaa tämän tavata ensimmäistä kertaa hänen tyttärensä.

959675.jpg

Ja olihan se kyllä liikuttava näky kun isä ja tytär tapaavat ensimmäistä kertaa. Tästä tapaamisesta liikuttui myös Sean. "Ootko sä mun isi?" Puhumisen taitava tyttö kyseli kiinnostuneena. "Haluatko sä nähdä mun leluja? Ne on aika hienoja." Claire kertoi uudelle ystävälleen.

959676.jpg 

Vielä samana päivänä Sean polvistui Michellen eteen kysyen: "Michelle Carter, tuletko vaimokseni?" Tästä Michelle yllättyi...

959685.jpg959677.jpg

...ja suostui kosintaan ja samalla pyysi Seania asumaan heidän luokseen. Samalla kun Michelle roikkui kihlattunsa kaulassa hän ajatteli: "Ihanaa, viimeinkin voimme olla yhtä onnellista perhettä!"

959680.jpg

Samana iltana myös Kaitlin oli pyytänyt kihlattuansa muuttamaan samankaton alle. Kevin muuttikin taloon ja nyt talossa ainakin riittäisi asukkeja.

 

Anteeksi todella, todella lyhyt osa melko kehnolla kerronnalla. Mutta nyt ilmoitan että ensiosassa on n.30 kuvaa ja koitan saada hyvän kerronnan osassa on luvassa yllätyksiä ja osa on samalla myös koko tarinan VIIMEINEN! Eli tämä siis oli toisiksi viimeinen osa. Laittakaahan kommenttia! :)

 

 

lauantai, 6. lokakuu 2007

Clairen toive

959606.jpg959625.jpg

Cassie oli täysin hurmaantunut pikku-Claireen. Vaikka hän aiemmin olikin ajatellut ettei haluaisi koskaan lapsia, oli hän viimeistäänkin nyt sitä mieltä että haluaisi.

959601.jpg

Kaitlin oli ajatellut aikaisemmin että kostaisi jotenkin Seanille sen, kun hän jätti Michellen silloin kun oli raskaana. Kaupungilla Kaitlin törmäsi Seaniin. Aluksi hän koetti hillitä itsensä, mutta ei voinut. Hän huitaisi kädellään suoraan Seanin kasvoihin...

959608.jpg

...mutta tuosta ei Sean oikein tykännyt vaan antoi takaisin samalla mitalla "Haluatko kunnon tappelun?!" Sean kyseli "Kyllä mulle tappelukin käy jos ei muuten mene viestit perille." Kaitlin sanoi...

959620.jpg

...pian pystyssä olikin kunnon tappelu taaempana näkyy nuori teinityttö pelkäämässä henkensä edestä. "Emme me sentään sinun kimppuusi tule" Seani huusi tytölle joka kirkui: "Apuaa! Älkää tulko kippuuni!"...

959599.jpg

...tätä tappelua pelkäsi myös kassaneiti Minka Keränen. "Voi herranjestas, lopettakaa!" Kuului tiskin takaa kun Minka koetti epätoivoisena saada tappeluparia rauhoittumaan.

959605.jpg

Pian tappelu loppui ja seurauksena oli tämä: Sean oli hävinnyt Kaitlinille. Ohhoh!

959610.jpg

Samaan aikaan Claire nukkui tietämättä mitään isästään joka jätti hänet. Ja kuten kuvasta näkee Clairen kimpussa ei ole tällä kertaa ketään. :O

959624.jpg

Mutta pian oli. Mutta tällä kertaa syynä oli se että Claire-Elisabethin olisi aika kasvaa.

959622.jpg

"Vooi, pikku-kullanmuruni, olet jo näin iso, että sinun on aika kasvaa. Nyt puhalletaan yhdessä kynttilät ja toivotaan jotain. Hmm, mitähän me Claire toivoisimme.?" Michelle puheli tohkeissaan. "Ääshh." Kuului Clairen suusta. "Voi Claire, hieno toive, toivotaan että isi tulee takaisin." Michelle hihkui ja puhalsi esikoisensa kynttilät.

Parin kuukauden kuluttua:

959627.jpg

Olisikohan "Clairen toive" ruvennut toteutumaan?

Menen heti perään kirjoittamaan seuraavan osan koska tämä oli näin lyhyt. :D

tiistai, 2. lokakuu 2007

Iloa surun keskellä

Oli vähän tylsää niin ajattelin tulla kirjoittamaan osan 9. Oon kotona vahtimassa pikkuveljeä niin ei voi lähtä minnekkään. :DD

947654.jpg

Kaitlin hääri kaiken aikaa Clairen luona. Hän oli niin tohkeissaan lapsesta että hoiti tyttöä suunnilleen enemmän kuin tämän oma äiti! Mutta samalla Kaitlin kuitenkin suri myös Jenniferiä. Kun hän toivoi että saisi Kevinin itselleen ei hän toivonut että Jennifer ja Kevin eroaisivat tuolla tavalla! Mutta eihän tapaturma Kaitlinin syy ollut, nyt ei auttanut kuin mennä eteenpäin.

947653.jpg

Mutta jäi sentään myös Michellelle aikaa hoitaa Clairea. Ja olihan se hyvä kun lapselle oli hoitajia niin ehti tehdä tuore äiti myös muutakin kuin hääriä lapsen luona.

947658.jpg 

Onneksi Michelleltä onnistui vaippojen vaihto niin ei vauvan tarvinnut likaisissa vaipoissa olla. :D

Kevinillä:

947661.jpg

Kevin itki illat ja yöt. "Miksi sinun piti lähteä? Miksi jätit minut tänne?!" Kevin itki kun muisteli Jenniferiä. Mies ei ollut vielä kyennyt menemään yläkerran makuuhuoneisiin, ja olikin nukkunut yöt sohvalla ja juhla-asussaan!

947647.jpg

Viimein Kevin oli ryhdistäytynyt ja vaihtanut vaatteet ja oli päättänyt mennä lastenhuoneeseen, tai siis huoneeseen josta piti tulla lastenhuone. Kevin tarttui ovenkahvaan mutta otti kätensä pois. Hän mietti hetken ja päätti sitten mennä huoneeseen.

947662.jpg947663.jpg

Kevin astui huoneeseen ja katseli hiljaa kehtoa, hoitopöytää, seiniä, mattoa ja poistui huoneesta. Tuosta piti tulla heidän lapsenhuone, mutta nyt koko unelma perheestä romuttui hetkessä!

947648.jpg

Kevin oli päättänyt pitää Jenniferin muitsotilaisuuden. Hän oli istuttanut pensaita ja kukkia haudan viereen. Lisäksi hän oli tuonut maalaamansa taulut esille. Jenniferin hautapaikka oli kaunis ja tämä tulisi olemaan naisen viimeinen leposija.

947655.jpg

Vaikka juhlissa itkettiinkin koko ajan eikä sieltä paljoa iloa löytynyt oli Kevin päätänyt tanssia hitaita Kaitlinin kanssa! Tanssin aikana he muistelivat Jenniferiä, ja elämää ennen kuin Jennifer astui kuvoihin. "Jos olisimme pysyneet yhdessä, meillä voisi olla lapsi." Kaitlin sanoi muutta tajusi, että olihan tuo kyllä hieman mautonta sanoa ex-miehen kuolleen vaimon hautajaisissa. Kevin oli hetken hiljaa ja sanoi: "Niin voisi, meilä voisi olla mahtava elämä nyt, suuri perhe, unemiemme talo ja toisemme."

947657.jpg

Siinä samassa tapahtui jotain täysin odottamatonta. Musiikki lakkasi, Kevin meni polvilleen ja kysyi/sanoi: "Kaitlin Carlsson, tuletko uudelleen vaimokseni?" "MMutta K-Kevin, eikös tämä ole hiukan..." Kaitlin sopersi ja ajatteli että tämäkin oli jo hiukan mautonta kosia edesmenneen vaimon muistotilaisuudessa. "Vastaa nyt vain." Kevin sanoi.

947656.jpg947646.jpg

"K-Kyllä! Tulen vaimoksesi." Kaitlin vastasi kyynelten läpi. "Oi, tämä on kaunein sormus minkä olen koskaan saanut!" Kaitlin hihkui.

947650.jpg

"Kaitlin, rakastan sinua!" Kevin sanoi. "Kevin, niin minäkin sinua. Olen nyt maailman onnellisin nainen!" Kaitlin vastasi. Ja vaikutti siltä että Jennifer oli unohtunut, ainakin hetkeksi...

Siihen loppui tämä osa ja hiukan onnellisempiin tunnelmiin kuin edellinen. :D

sunnuntai, 30. syyskuu 2007

Surulliset juhlat

Ajattelin tulla heti perään kirjoittamaan osan 9. Lukekaahan ensin OSA 8 jos ette ole vielä lukeneet!

939618.jpg

Michellen synnytys saatiin päätökseen, tosin ambulanssi ei ehtinyt paikalle joten synnytys tapahtui kotioloissa.

939633.jpg

Michelle oli synnyttänyt terveen tyttövauvan jolle hän antoi nimeksi Claire-Elisabeth. Vaikka Michelle olikin pelännyt sitä miten tulisi toimeen yh-äitinä olivat pelot osoittautuneet turhiksi, sillä nyt Michelle eli elämänsä parasta aikaa.

939624.jpg

Myös Cassie oli hurmoksissaan pikku-Clairesta. Sekä Cassie että Kaitlin olivat Clairen kummeja.  Nyt oli molemmilla kummitädeilläkin kova vauvakuume päällä.

939622.jpg

Kevin maalasi taulua kihlatustaan. Huomenna olisi hänen ja Jenniferin hääpäivä. Vieraiksi ei ollut tulossa paljoa, Keviniä mietityttikin oliko oikea ratkaisu kutsua Kaitlin häihin?

939634.jpg

Jennifer nukkui viimeistä yötään ennen avioliittoa. Jennifer oli päättänyt ottaa sukunimekseen Johnsson-Roberts, koska ei halunnut luopua omasta sukunimestään. Tosin kaksiosaista sukunimeään hän oli alkanut käyttää jo viikkoja aiemmin.

939623.jpg

Nyt Jennifer olikin jo matkalla alttarille suuren vatsansa kanssa.

939629.jpg

Häpari odotti vihkikaaren alla, että seremonia saataisiin alkuun. Odotellessa  Jennifer silitteli vatsaansa. Ja koetti rauhoitella itseään.

939631.jpg

Sremonia saatiin alkuun ja ruusunlehdet tippuivat parin päälle samalla kun he onnellisina vaihtoivat sormuksiaan.

939630.jpg

Tässä he nyt ovat, vastavihittyinä Mr. ja Mrs. Roberts!

939620.jpg

Kaitlin meni onnittelemaan Jenniferiä ja Keviniä samalla kun vastavihitty pari suukotteli toisiaan onnellisena.

939619.jpg

Kun muut siirtyivät takapihalle juhlimaan ja syömään jäi Kaitlin etupihalle itkemään, nyt hän viimeistään oli menettänyt Kevinin. Enää hän ei voisi asialle mitään.

939626.jpg

Kevin tuli viemään roskia ja näki Kaitlinin itkevän. Kevin vei hänet sisään ja suuteli häntä, omissa häissään! Mutta taianomainen hetki keskeytyi kun pihalta kuului huuto...

943163.jpg

...Kaitlin ja Kevin ryntäsivät pihalle ja näkivät Jenniferin makaavan tajuttomana maassa. He saivat Jenniferin virkoamaan juuri ennen pimeän tuloa mutta...

939621.jpg

...kun Jennifer, Kevin ja Kaitlin olivat siirtymässä sisään, saapui viikatemies! Viikatemies oli tullut hakemaan Jenniferin. Siinä silmänräpäyksessä Jennifer oli poissa ja jäljellä vain hauta. Jennifer siis kuoli omissa häissään ja raskaana.

Näihin surullisiin tunnelmiin loppuu tämä osa.

  • pohjat

  • osat

    ANTEEKSI! En saanut näitä paremmin!! :D                                          1                 8                            2                 9                       3                10                                             4                11                              5                12                             6                13                              7

  • muiden tarinat&legacyt

    Omani:                                                           Legacy Towsend (jäi kesken)                                             Legacyt:                                                     Smith                                    Jahkola                                                             Diffley                                       Rucshold                                      Haapalahti                                   Hentonen                                       Punahelmi                                                       Rodriques                                            Elric                                                           Laakso                                           Shadow                                         Longoria                                            Hill


    Tarinat:                                          Miegro                                          Namula                                                NamulanUAK                                               Tuppurainen                                 Mäkelä                                            Aquamarine                                                                  Daniellen tarina                                           Elämää, ystävyyttä ja rakkautta                                                                   Sheilan elämää                                              Käsi kädessä

  • muuta

    Korvaavat:                                Silmät                                                 Ihot                                        Huulipunat


    Meikit:                                    Siluettasims                                                 Peggysims


    Hiukset:                                   Rosesims                                            Peggysims


    Vaatteet:                                 Siluettasims                                            Pronupsims                            Stylistsims


    Kalusteet:                                Simsquirts                                 Sims in Paris

  • Henkilötiedot

    Tsblogissa kerron Kaitlin Robertsin tarinaa, hen urastaan, karikkoon menneestsuhteestaan, hen ystistn ja siitmiten paljon h haluaa omaa lasta.

  • Tagipilvi